tiistai 23. lokakuuta 2012

Kirjaston aarteita

Minä olen viime päivinä vieraillut useammankin kerran kirjastossa ja lähes aina mukaan on tarttunut jokin leivontaan liittyvä kirja. Parasta meidän paikallisessa kirjastossa on se, että se sijaitsee n. 500m päästä kotoani ja useampana iltana viikossa se on kahdeksaan asti auki ! Joten tänäänkin leivän leivonnan jälkeen päätin tehdä pienen happihyppelyn kirjastolle ja takaisin.

Kaksi kirjaa tarttui mukaani tämäniltaiselta kirjastoreissulta. Macaron-leivokset sekä Ulla Svenskin Unelmakakut. Tuo Macaron-leivokset -kirja oikein kutsui minua luokseen, sillä se oli laitettu esille pienelle pöydälle leivontakirjahyllyn päätyyn. Siitähän minä sen sitten itselleni nappasin lainaan. Unelmakakut -kirjan minä olin ajatellut lainata muutenkin. 

 Tällaisia kirjoja minulla on tällä hetkellä lainassa. Omistan itse vain muutaman leivontaan ja ruuanlaittoon liittyvän kirjan, joten näitä on kiva lainata kirjastosta! Toki minua tälläkin hetkellä houkuttaisi ostaa montakin leivontakirjaa, mutta ehkäpä joulupukki tänä vuonna toisi minulle ikiomaksi esim. tuon Unelmakakut -kirjan... Täytynee kirjoittaa lahjatoivelista! :D

Macaron-leivokset -kirjasta poimittu kuva. Kirjassa on monenlaisia eri täytevaihtoehtoja yms. ja näytti siellä olevan myös yksi leivos, johon oli käytetty ruusuvettä, eli ruusuvesimacaronit. Tuohon ruusuveteen olen törmännyt muutaman kerran eri blogeissa, ja jotkut ovat miettineet että mihin sitä voisi käyttää. Näköjään ainakin macaroneihin! :D

2 kommenttia:

  1. Macaron -kakkunen on hyvin oikukas. Kai ihan kiusallaan murtuu ja ruskistuukin. Hiiri on sitä mieltä, että helppo vain yrittää olla vaikea !

    Ruusun tippa sinne tänne erilaisiin leipomuksiin ja salaattaihin, oli kauhistus aikoinaan, mutta siihenkin tottuu. - Tuikkaan korvan taakse nykyään jasmiinia :D

    VastaaPoista
  2. Jep, nyt olen kolme macaron-taikinaa tehnyt ja joka kertaa tulee vähän erilaisia versioita. Myös jokainen pellillinen on vähän erilainen. Hauskan haastavia! :D

    VastaaPoista