sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Perusohje sämpylöihin

Hyvää alkanutta helmikuuta kaikille! Meillä leivottiin viime viikonloppuna sämpylöitä - ja kas kummaa tänään uudestaan... :) On ne vaan niin hyviä!




 Sämpylöiden perusohje (n. 20 kpl):


5dl maitoa
50g tuorehiivaa (tai 1½ pussia kuivahiivaa)
100 voita
2rkl sokeria
1tl suolaa
n. 10-12dl jauhoja 

Sulata voi. Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva maidon joukkoon. Lisää sokeri ja suola. Vaivaa joukkoon jauhot niin, että taikinasta muodostuu kiinteä pallo. Lisää lopuksi joukkoon sulatettu voi ja vaivaa taikina kunnolla niin, että voi "katoaa" taikinaan. Lisää tarvittaessa jauhoja, mutta välttämättä niitä ei enää tarvitse enempää. Taikina saa jäädä kiinteäksi, mutta pehmeäksi. Anna kohota lämpimässä paikassa vähintään puoli tuntia (mikro esimerkiksi käy tähän loistavasti, kunhan ei laita mikroa päälle...)

Kumoa kohonnut taikina alustalle ja leivo sämpylöiksi. Anna kohota pellillä leivinliinan alla toiset puoli tuntia. Voit halutessasi voidella sämpylät ennen paistamista maidolla tai vedellä. Paistetaan 225 asteessa n. 10-15 minuuttia.

 ---------
Tätä taikinaa pystyy muuttelemaan oman maun mukaan. Sekaan voi lisätä esimerkiksi porkkanraastetta. Käytin näihin sämpylöihin Sunnuntain rouheisia sämpyläjauhoja, ja niistä kyllä tuli varsin maukkaat sämpylät. Taikinaan voi käyttää myös esim. puolet sämpyläjauhoja ja puolet vehnäjauhoja. Kannattaa kokeilla erilaisa jauhoja! 

1 kommentti:

  1. ...ja niin tasaisia pyörylöitä että!
    Pyöritätkö yhden vai kaksi kerralla :D ?
    Isäni opetti aikoinaan sen, miten ukki oli tehnyt ja hiirenkolossa tehdään edelleen niin...

    VastaaPoista