maanantai 24. syyskuuta 2012

Omenavuokapulla

Sain SLY -pariltani herkullisen omenavuokapulla -ohjeen. Sunnuntai-ilta meni mukavasti leipoessa, vaikka leipominen melkein päättyi asunnon tuulettamiseen... Jos käytätte irtovuokapohjaa, niin tarkistakaa vuoan tiiviys ja laittakaa varalta uunin pohjalle pelti, ettei käy niin että täytteessä ollut rasva sulaa ja valuu uunin pohjalle ja kärtsähtää. No ainakin meillä on toimiva palohälytin, se on testattu nyt!
Omenavuokapullaa bostonilaisittain

Omenavuokapulla

5dl maitoa
1 muna
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1-2 rkl kardemummaa
1,5 tl suolaa
50 gr tuorehiivaa
13-15 dl vehnäjauhoja
200 gr voisulaa

täyte:
250gr voita pehmeänä
5tl vaniljasokeria
4 omenaa
Sokeria oman maun mukaan (en mitannut, paljoko laitoin) 



Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva, sokerit, suola, kardemumma ja muna. Lisää jauhoja pikkuhlijaa ja aloita käsin alustaminen kun taikina on ns. paksua velliä. Lisää voi ja alusta taikina pehmeäksi lisäten jauhoja pikkuhiljaa. Peitä taikina liinalla ja kohota kaksinkertaiseksi. Kuori omenat ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Sekoita kaikki täytteen ainekset.

Vaivaa kohonnut taikina ja jaa kahteen osaan. Kauli levyksi ja levitä täyte päälle, rullaa (kuin kääretorttu) ja leikkaa n. 3 cm paksuiksi paloiksi. Voitele iso uunivuoka ja asettele palat vieriviereen tai laita ne muffinssivuokiin. Anna kohota vielä puoli tuntia. Voitele kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paistetaan 200 asteessa 15-20 minuuttia.

Täytteeseen olisi voinut laittaa myös 200gr kookoshiutaleita, mutta jätin ne pois. Sen sijaan lisäsin vähän sokeria, sillä käyttämäni omenat olivat aika happamia. Tästä ohjeesta sain 2 bostonpullaa irtopohjavuokiin, sekä pellillisen pikkupullia. Oli muuten todella hyviä (myös mieheni tykkäsi) ja onnistuivat loistavasti! Kiitos parilleni hyvästä ohjeesta!

8 kommenttia:

  1. Vitja kun kuulostaa tosi herkulliselta =)

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköinen. Irtopohjavuokaan olen minäkin kantapään kautta oppinnut laittamaan aina leivinpaperin ;)

    Tämä onkin hyvä, vähän erilainen pullaohje. Kiva, kun kokeilit sitä :)

    t: slysi

    VastaaPoista
  3. Mahtavan näköistä ! Miksei ikinä voi maistaa :D?

    VastaaPoista
  4. Käyppäs vilkaisemassa blogiani siellä on tunnustus sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Miksen mä ole keksinyt tätä? Kiitos SLY ja Niina teille tästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hassu kommentti minulta, ennenkuin tajusin tilanteen...tarkoitin tuossa SLYllä tätä leivontarinkiä ja sitten minun SLY ja Niina onkin sama asia, hih :)

      Poista
    2. Hih :D Olihan se hupaista, kun kävit kommentoimassa blogiani! :)

      Poista
  6. Suosittelen kyllä kokeilemaan! :)

    VastaaPoista