maanantai 20. syyskuuta 2010

Kaalikääryleet

Namskis! Kävin viikonloppuna mummulla kylässä ja tuli puhetta kaalikääryleistä. Hän ei kuulemma ole ehtinyt tehdä niitä ollenkaan tänä syksynä, vaikka tekee yleensä joka vuosi. No joka tapauksessa kyläreissun jälkeen ajattelin että tenttiin voi lukea myöhemmin, mutta kaalikääryleitä on ihan pakko kokeilla tehdä heti paikalla. Tuumasta toimeen. Netissä oli paljon hyviä ohjeita, mutta loppujen lopuksi tein tällä ohjeella kääryleet. Niitä tuli n. 15kpl.

Ihanat kaalikääryleet
n. 2kg kokonainen keräkaali
vettä
suolaa

Täyte:
1 iso sipuli
1dl puuroriisiä
500g jauhelihaa
7dl kaalta hienonnettuna
2tl suolaa
2rkl siirappia
½tl jauhettua mustapippuria
ripaus valkopippuria



liemi:
1l lihalientä
siirappia
voinokareita
2dl ruokakermaa

Voita sipulin kuullottamiseen ja vuoan voiteluun

Koverra kaalista kanta pois puukon avulla. Keitä kaali kokonaisena suolalla maustetussa vedessä. Irrottele veitsellä uloimpia lehtiä kypsymisen aikana, mutta ole varovainen,  kaali on kuumaa! Ohenna lehdistä paksut lehtiruodot veitsellä. Valuta ja hienonna pienet sisälehdet täytettä varten.

Levitä isot kokonaiset lehdet työlaudalle. Säästä keitinvesi. Keitä riisit kaalin keitinvedessä kypsiksi. Hienonna sipuli ja kuullota se rasvassa. Valuta kypsä riisi. Yhdistä sipuli, riisi, raaka jauheliha, hienonnettu kaali ja mausteet. Sekoita huolella.

Nostele täytettä kaalinlehdille ja kääri paketiksi. Nostele kääryleet sopivan kokoiseen voideltuun uunivuokaan tai uunipannulle. Käännä taitokset alapuolelle, jotta paketit eivät avaudu.

Valmista lihaliemi. Ota 10dl keitinlientä (jos ei ole riittävästi, lisää vettä joukkoon) ja liota siihen kaksi liemikuutiota. Voit kuumentaa lientä jos kuutiot eivät meinaa liota. Kaada 5-6dl liemestä pannulle ja valele lopulla liemellä kääryleitä paiston aikana. Paista ensin kääryleitä 250 asteessa uunin alaosassa n. 10 minuuttia. Sivele sen jälkeen kääryleiden pintaan reilusti siirappia ja kruunaa komeudet voinokareilla. Kypsennä 150 asteessa n. 1½ tuntia.

Kypsennyksen loppupuolella valele kääryleet ruokakermalla. Tarjoa puolukoiden ja keitettyjen perunoiden kanssa. Kastikkeena voit käyttää pannulle jäänyttä lientä.


Kerralla kannattaa tehdä paljon kääryleitä ja pakastaa niistä osa. Kaalikääryleitä on mukava tehdä, mutta ne vievät paljon aikaa monien työvaiheiden takia. Minulla näiden tekemiseen taisi mennä kaikkiaan n. 4 tuntia.

1 kommentti:

  1. Moi! musta sulla on kivoja reseptejä täällä, mut tää blogin ulkoasu on kauheen tylsä! Tällänen aika mitään sanomaton ja vaisu... Mut ihanat reseptit!

    VastaaPoista