lauantai 29. syyskuuta 2012

Viikonloppupuuhailuja osa 1

Minä olen aina puhunut, että kun joskus minulla on rahaa ja aikaa, niin alan harjoittelemaan marsipaanitöiden tekemistä. No ihan kuin tuollaista joskus todella tapahtuisi, että olisi aikaa ja rahaa, hah! :D Rahasta en siis niinkään tiedä, mutta tänään oli luvassa pitkä lauantaipäivä ilman mitään sen kummempia suunnitelmia (parantelen edelleen tätä sitkeää syysflunssaa...) Niinpä ajattelin, että nyt jos koskaan on oikea aika aloittaa marsipaaniharjoittelu! Ensin kaivoin kaapista esille kaiken, mitä luulen pystyväni käyttämään apuna harjoittelussa. No näitä juttujahan ei montaa ollut ja mitä nyt olen SLY-pakettien mukana saanut. Kiitos ihanalle SLY-parilleni! Siksipä ihan ykkösasiana kaivoin esille Kinuskikissa leipoo -kirjan esille ja lähdin sieltä etsimään tietoa siitä, mitä aloittelevalla marsipaanileipurilla tulisi keittiön kaapeista löytyä. Hyviä vinkkejä kirjasta löysinkin (ja ei tämä, ei ole maksettua mainontaa, mutta kun kirja on niin loistava! :D) ja vinkkien pohjalta teinkin pienen kauppalistan, jonka jälkeen suuntasin Kärkkäiselle. Kärkkäisellä on menossa sikapäivät, ja oli kyllä aika tuskastuttavaa olla siellä ihmispaljoudessa puolikuntoisena..!

Leivontahyllyjen välissä haahuilu kävisi kyllä melkein harrastuksesta... Niin paljon kaikkea ihanaa siellä on! Ja aika monenlaista kivaa tarttui kyllä mukaani niiltä hyllyiltä. Oho! :D Mutta koko ajan hoin mielessäni, että nämä on sellaisia tuotteita jotka tulevat kestämään hyvin kauan, eikä silloin tällöin pieni panostus omaan keittiöön ole pahitteeksi. Ja ja ja... Onneksi oon hyvä keksimään paljon hyviä selityksiä sille, miksi niin monta kivaa asiaa tarttui sieltä mukaani! Ja vielä enemmän onnea oli siinä suhteessa, että mieheni ei ole kotona tänään, joten pidetäänhän nämä uudet hankinnat salaisuutena. ;) Ai niin, ja samalla tein kivoja löytöjä oman salaisen ystäväni lokakuun pakettia varten. Hän tulee kyllä yllättymään!

 Muotoilutyökaluja. Kinuskikissan mukaan alkuun pääsee noin kuuden työkalun setillä, joten tällä viiden kappaleen setillä kokeillaan miten käy. Hinta 2,90€.

 Elintarvikekäyttöön tarkoitettuja siveltimiä, joilla voi maalata kakkukuvia ja viimeistellä koristeita. Tässä nyt päästään tulevaisuudessa puntaroimaan minun surkea taiteellinen "lahjakkuus", vai pitäisikö sanoa taiteellinen lahjattomuus. Mutta vaikka minussa ei mitään pientä piirtäjää asukaan, niin esimerkiksi kukkakoristeiden viimeistelyyn aion näitä siveltimiä käyttää. Hinta 5,50€.

 Ruusun terälehti -koristemuottisetti. Tarvitseeko tämä sen enempää esittelyä? Näistä tulee varmasti olemaan iloa pitkäksi aikaa! Hinta 8,90€.
 Wiltonin kaulin. No kun.... Yritin kovasti etsiä sellaista pientä silikonista kaulinta, mutta kun en sellaista löytänyt niin... Tämä sitten lähti mukaan. :D Pituutta kaulimella on 22,8cm ja paketissa luvataan, että sen pinta on tarttumaton. ja kaulimen päissä olevilla renkailla pystyy säätämään sitä, minkä paksuista kuorrutetta halutaan saada aikaan. Ok, eli tämä oli siis melkein pakko saada? :) Kaulimen hinta oli 11,90€.
 Wiltonin muotoilusienisetti. "Pehmeän muotoilusienen päällä luot kukkakoristeisiin kolmiulotteisuutta taivuttamalla niiden terälehtiä. Sienen mukana tulee myös ohuempi alusta, jonka päällä kukkia voi muotoilla ja ohentaa työkaluilla." -Kinuskikissa. Voitteko uskoa? Ostin muotoilusieniä?? Ok, ehkä tämä voidaan laittaa flunssan piikkiin, mutta nyt ei auta kuin lähteä uljaasti kukkia muotoilemaan. :D Hinta 5,90€.
Marsipaaniveitsi, joka kuulemma on aivan ehdoton tarttumattoman pintansa vuoksi. No löytyypä nyt sellainenkin Niinan keittiöstä.. Hinta 4,50 (oli kyllä aika kallis tuollaiseksi muoviveitseksi!).

Eli tällaisella varustuksella lähdetään liikkeelle. Parasta näissä on se, että vaikka ne nyt kerralla maksoivatkin jonkun verran, niin tosiaan uskon niistä olevan iloa mahdollisesti vuosiksi eteenpäin. Näiden lisäksi ostin myös mm. 2 kukkanaulaa ja sokerimassaa. Toisinsanoen marsipaanin lisäksi tarkoituksena on kokeilla myös sokerimassaa ja testata, että kummalla on parempi tehdä erilaisia koristeita.

3 kommenttia:

  1. Oikein hauskaa koristeiden tekoa sinulle =) Ihania juttuja ja tarpeellisia oletkin löytänyt. Varoitan että ei kannata tuolla marsipaaniveitsen päällä leikata sokerimassaa(mielummin vaikka ihan normiveitsel, tai ihan paksuimmalla päällä), itse pari saanut katkaistua siten :S tosin saahan niitä rikkinäisenäkin käytettyä muttei samanlailla :D Minulta löytyy kaikki nuo paitsi tuo silikoonikaulin(pitää hankkia)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! :D Tuo silikoonikaulin oli kyllä tosi kätevä, ei tarvinnut miettiä että milloin on kaulinut liian ohueksi tai milloin on liian paksua...

    VastaaPoista
  3. Ihania ostoksia olet tehnyt. Ja hauska oli kirjoitus, voin kuvitella millaista siellä hyllyjen välissä on ollut :) Pitääpä lukea seuraava postaus että kuinka harjoittelu sujui.

    VastaaPoista