tiistai 26. helmikuuta 2013

Lättykestit

Tämä koko postaus on tänään omistettu lätyille. SLY22 -kierros alkoi nyt helmikuussa, ja kierroksen ensimmäinen paketti sisälsi ohjeita erilaisille lätyille ja niiden täytteille, sekä myös tarvikkeita lättyjen tekoon. Tuossa samalla kun aloin lättyjä paistelemaan, mietin omaa suhdettani lättyihin. Jo hyvin varhaisesta vaiheesta elämässäni on muistikuvia mummon paistamista lätyistä, sekä tietysti äidinkin paistamista lätyistä. Yleensä niitä on nautittu perinteisen mansikkahillon kera, mutta nyt olen alkanut tutustua myös muihin lättytäytteisiin.

Perustaikina lätyille:

1l täysmaitoa
5dl vehnäjauhoja
4 kananmunaa
1tl suolaa
1rkl öljyä

Sekoitetaan tasaiseksi taikinaksi ja annetaan turvota n. ½ tuntia ennen paistoa.

Kauralätty

Kauraletut

5dl kauramaitoa
2 kananmunaa
n. 1,5dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
½tl suolaa
2rkl sulatettua margariinia

Vatkaa maito ja munat keskenään. Lisää jauhot, hiutaleet, suola ja sulatettu margariini hyvin sekoittaen. Anna taikinan turvota n. puoli tuntia ennen paistoa. Sulata voi kuumalla pannulla ja paista letut ruskeiksi ja rapeiksi.

Kauralettu-taikinasta tuli aika ohutta ja pelkäsin, etteivät lätyt jähmety kunnolla pannulla. Hyvin kuitenkin onnistuivat ja maku oli ihana!

Tattarilätty
Tattariletut

4,5dl tattarijauhoja
1tl hienoa merisuolaa
6dl vettä
1 kananmuna
voita paistamiseen

Yhdistä jauhot, suola ja vesi. Vatkaa voimakkaasti. Anna taikinan tekeytyä huoneenlämmössä kaksi tuntia, ennen kuin lisäät kananmunan. Lisää muna ja vähän nestettä tarvittaessa. Paista pannulla molemmin puolin.

Näihin laitoin vettä vain sen verran, kuin ohjeessa oli ilmoitettu. Näistä tuli kyllä todella paksuja, joten olisi ehkä vähän voinut vielä ohentaa vedellä. Näissä tarttarilätyissä on sellainen tattarille ominainen viljaisa maku, joka ei valitettavasti kuulu minun suosikkeihini.


Elämäni parhaimmat lätyt olen kuitenkin syönyt viime kesän vaelluksellamme Näätämöjoen rannalla. Ne lättykestit venyivät parin tunnin mittaiseksi, sillä trangialla ei kovin nopeasti lättyjä paisteta... Eikä kovin isojakaan, sillä reunat jäävät raa'aksi ja keskusta palaa muuten. Mutta tuoreista mustikoista tehdyn hillon kanssa nautittuna nämä olivat aivan älyttömän hyviä!



Lontoossa ollessani tutustuin paikalliseen katulättymyyntiin. Nutella näytti olevan erittäin suosittu täyte lätyissä... :D Toinen täyte, joka on jäänyt mieleen, oli sitruunamehu+sokeri. Eli valmiin lätyn päälle puristettiin sitruunamehua, ja sitten ripoteltiin sokeria päälle. Kannattaa kokeilla, on hyvää!



Puhutaanko teillä lätyistä vai letuista? Vai tehdäänkö teillä ohukaisia tai räiskäleitä? Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Entä millaisella täytteellä teillä syödään lättyjä? SLY-Parini lähetti myös pari suolaista täyteohjetta lätyille, mutta vielä en päässyt niitä kokeilemaan.

maanantai 11. helmikuuta 2013

SLY22 -kierroksen ensimmäinen paketti :)

Tänään töistä tullessani löysin postilaatikosta pakettikortin. SLY22 -kierroksen ensimmäinen paketti on siis saapunut!  :) Postista löysin todella ison paketin, joka kaiken lisäksi oli vieläpä painava! Luulin jo sen sisältävän kiviä, vaan lähempi tarkastelu kotona paljasti sisällön joksikin ihan muuksi... :) Huomasin joidenkin hehkuttaneen tämän kierroksen salaisia ystäviään koko kierroksen parhaiksi, mutta nyt täytyy kyllä sanoa että väärässä olette! :D Kyllä minulle on sattunut se kaikkein ihanin pari...! Saamani paketti oli nimittäin aivan uskomaton... Se sisälsi seuraavia ihania asioita:

 -Erilaisia reseptejä: Kalkkunakolmiot, Piparkakku briossit, kolme erilaista lättyohjetta ja pari täytevinkkiä
-Tiskirätin, jossa ohje ystävän muffineihin (eihän tätä raaski ottaa käyttöön?? :) )
-Kaakaojauhetta
-Teetä
-HK riisikakkuja
-Kauramaitoa
-Tattarijauhoja
-Ananasmurskaa
-Pippurimaustetta
-Ruusunmallisen ostoskassin
-Muffinivuokia
-Ja aivan ihanan kortin!


Olen kyllä aivan ihmeissäni tästä paketista... Kiitos ihanalle salaiselle parilleni! Se sisälsi minulle aivan uusia tuttavuuksia: kauramaitoa ja tattarijauhoja. Näitä en olekaan aikaisemmin käyttänyt leivonnassa, joten nyt pääsen kokeilemaan! :) Ja kiva retkieväsidea nuo riisikakut. Niin ja tuollaista kasaan menevää kauppakassia ei minulla ole ollutkaan, joten sitä tulen varmasti käyttämään... Ja ja...

Kuukauden teemahan on siis talvipiknik, joten eiköhän näistä tarvikkeista ja ohjeista synny retkieväät monenlaiseen menoon! :)

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Perusohje sämpylöihin

Hyvää alkanutta helmikuuta kaikille! Meillä leivottiin viime viikonloppuna sämpylöitä - ja kas kummaa tänään uudestaan... :) On ne vaan niin hyviä!




 Sämpylöiden perusohje (n. 20 kpl):


5dl maitoa
50g tuorehiivaa (tai 1½ pussia kuivahiivaa)
100 voita
2rkl sokeria
1tl suolaa
n. 10-12dl jauhoja 

Sulata voi. Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva maidon joukkoon. Lisää sokeri ja suola. Vaivaa joukkoon jauhot niin, että taikinasta muodostuu kiinteä pallo. Lisää lopuksi joukkoon sulatettu voi ja vaivaa taikina kunnolla niin, että voi "katoaa" taikinaan. Lisää tarvittaessa jauhoja, mutta välttämättä niitä ei enää tarvitse enempää. Taikina saa jäädä kiinteäksi, mutta pehmeäksi. Anna kohota lämpimässä paikassa vähintään puoli tuntia (mikro esimerkiksi käy tähän loistavasti, kunhan ei laita mikroa päälle...)

Kumoa kohonnut taikina alustalle ja leivo sämpylöiksi. Anna kohota pellillä leivinliinan alla toiset puoli tuntia. Voit halutessasi voidella sämpylät ennen paistamista maidolla tai vedellä. Paistetaan 225 asteessa n. 10-15 minuuttia.

 ---------
Tätä taikinaa pystyy muuttelemaan oman maun mukaan. Sekaan voi lisätä esimerkiksi porkkanraastetta. Käytin näihin sämpylöihin Sunnuntain rouheisia sämpyläjauhoja, ja niistä kyllä tuli varsin maukkaat sämpylät. Taikinaan voi käyttää myös esim. puolet sämpyläjauhoja ja puolet vehnäjauhoja. Kannattaa kokeilla erilaisa jauhoja!