perjantai 31. lokakuuta 2014

Herkullinen kasvispiirakka

Sain SLY28 -ringin pariltani ohjeen kasvispiirakkaan ja päätin heti, että kyseistä ohjetta pitää kokeilla! Sopiva hetki tulikin eilen, sillä meillä oli tupperikutsut. :) Piirakka oli todella hyvää, ja voin lämpimästi suositella tätä myös muille!

Kasvispiirakka
Kasvispiirakka

Pohja
100g voita tai margariinia
1dl juustoraastetta
2,5dl vehnäjauhoja
½tl leivinjauhetta
0,75dl vettä

Täyte
2-3 sipulia suikaleina
1-2 porkkanaa suikaleina
2 tomaattia kuutioina
3 valkosipulin kynttä
säilöttyjä paprikanpaloja tai tuoretta paprikaa
mustapippuria
suolaa
basilikaa

0,75dl vettä
2 kananmunaa
2dl juustoraastetta

Lisää pehmeään margariiniin juustoraaste, vehnäjauho-leivinjauheseos ja vesi. Levitä voideltuun uunivuokaan (omani oli n. 28cm halkaisijaltaan).

Menossa toista kertaa uuniin
Hauduta sipulit ja porkkana pannulla pehmeiksi. Lisää tomaatit ja paprikat ja kypsennä hetki. Mausta suolalla, pippurilla, valkosipulilla ja basilikalla. Levitä täyte piirakan pinnalle. Paista 225 asteessa 10 minuuttia. Sekoita sillä välin munat, vesi ja juustoraaste keskenään. Levitä piirakan pinnalle ja paista vielä 20-25 minuuttia.


Tässä piirakassa käytin tuoretta paprikaa (1kpl) ja kirsikkatomaatteja. Koska tein tämän tupperikutsuille, ja tiesin että minulla on monta asiaa tehtävänä kutsupäivänä, valmistin pohjan jo edellispäivänä. Siis valmistin taikinan, levitin sen vuokaan ja käärin vuoan kelmuun. Sen jälkeen laitoin paketin jääkaappiin odottamaan seuraavaan päivään. Ennen kutsujen alkamista valmistin täytteet ja paistoin piirakan, joten sain tarjoilla ihanan tuoretta ja vielä lämmintä kasvispiirakkaa vierailleni!

Kiitos parilleni hyvästä ohjeesta! :)


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lokakuun SLY-paketti

SLY28 -kierroksen viimeinen, eli lokakuun paketti saapui minulle perjantaina. Paketista löytyi basilikaa, tummaa suklaata, leivinjauhetta, graham täysjyvävehnäjauhoja, 2 kynttilää, silikoninen patalappu sekä silikoninen suklaamuotti. Lisäksi paketissa oli ohjeet juurespiirakkaan sekä kasvispiirakkaan ja lämpimään kanelikaakaoon. Kuulostaa ihanalta! Teen itse todella harvoin suolaisia piirakoita, joten nyt täytyy ehdottomasti kokeilla näitä parilta saamia ohjeita. 




Koska kyseessä oli kierroksen viimeinen paketti, oli mukana myös paljastus. Salainen ystäväni on ollut Iida blogista Sitruunaa ja suklaata. Kiitoksia ihanista paketeista! :)



torstai 18. syyskuuta 2014

Syyskuun SLY-paketti

Kävin eilen hakemassa postista syyskuun SLY-paketin. :) Tässä kuussa teemana on kotimainen omena tai vihannes + kaneli. Salainen ystäväni olikin koonnut oikein kivan paketin teemaan sopien, ja se sisälsi pikakaurahiutaleita, kynttilöitä, kulhon, vanhan ajan vaniljakastiketta, kanelia, teetä, suklaata ja kirjeen, sekä ohjeet omena-kaurapaistokseen sekä nopeaan omenapiirakkaan. 


Tuo tee vaikuttaa todella herkulliselta, joten täytyy heti kokeilla! Se sopii varmasti makujensa puolesta joulunodotukseen, nam! Ja eiköhän meillä kaurahiutaleista valmisteta piakkoin ihanaa omena-kaurapaistosta vaniljakastikkeen kera... ;) Pidin myös kovasti tuosta kivanvärisestä kulhosta ja kynttilöistä. Kiitos ihanasta paketista parilleni!

Ps. Suklaa on vielä säästössä, kerrankin maltoin jättää sen odottamaan herkkupäivää. ;)

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Mummun kesäsalaatti + kermainen salaatinkastike

Tämä salaatti kastikkeineen on minun jokakesäinen suosikkini. Talvella tätä ei oikein voi tehdä, sillä makuaistini vaatii salaattiin tuoreita, oman kasvimaan pehmeitä salaatinlehtiä. Kaupan salaatit ovat niin kovia ja mauttomia, että niitä käyttäessä salaatista tuntuu aina jotain puuttuvan... Lisäksi tälle kesäsalaatille sopii kaikkein parhaiten kunnon vanhanajan salaatinkastike!


Mummun kesäsalaatti
Salaatinlehtiä (mielellään lehtisalaattia omasta kasvimaasta)
Tomaattia
Kurkkua
2-3 keitettyä kananmunaa


Tomaatti, kurkku ja kananmunat pilkotaan paloiksi. Salaatinlehtiä ei kannata turhan pieneksi repiä, vaan ne voi jättää jopa kokonaisiksi.

Vanhanajan kermainen salaatinkastike

2dl kuohukermaa
1rkl väkiviinaetikkaa
½dl sinappia
2tl sokeria
ripaus suolaa

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi, ja lisää sekaan muut ainekset. Annetaan tekeytyä kylmässä n. tunti.
Tarjoillaan yhdessä kesäsalaatin kanssa.

SLY-yllätys :)

Eilen illalla tulin töistä kotiin, ja pöydällä olevan postipinon päällä oli pieni paketti. Ihmettelin vähän, että kuka minulle on lähettänyt paketin. Tarkemmalla tutkimisella selvisi, että kyseessä oli salaisen leivontaringin yllätys, eli extrapaketti. :) Tulipa kyllä todella mukava fiilis, ja kivasti piristi pitkän työpäivän jälkeen. :) Kiitos tästä SLY-ringille ja ihanalla emolle! :)

6kpl muffinssiruukkuja. Näitä minulla ei ollutkaan! :)

tiistai 19. elokuuta 2014

SLY28 -kierroksen ensimmäinen paketti

Kävin tänään ennen töihin menoa hakemassa SLY28 -kierroksen ensimmäisen paketin postista. Malttamattomana ajoin kotiin availemaan pakettia ja sitten melkein myöhästyinkin töistä... :D Paketista löytyi ihana, perinteinen käsinkirjoitettu kirje ja ohjeet herukkahilloon, kaneliseen kirsikkahilloon sekä amerikkalaisiin pannareihin.


Kirjeen ja ohjeiden lisäksi paketista löytyi pakastuspusseja, servettejä, kynttilä, lasitölkki, hillo- ja marmeladisokeria, kanelitankoja, omenaisia jääpalamuotteja, sydänmuotti ja fazerinaa (nam!).

Lämmin kiitos salaiselle ystävälleni tästä ihanasta paketista! Kovasti jo odottelen sopivaa hetkeä näiden tuotteiden hyödyntämiseen... :)

perjantai 15. elokuuta 2014

Mustikka-vaniljapullat

Ihania mustikoita!

Marjakausi on näkynyt myös täällä Niinan keittiössä tänä syksynä. Sain viime vuonna SLY-ringistä heinäkuun paketista marjapoimurin (kiitos Nora Sokerihelmi-blogista), jonka kanssa olenkin reippaasti käynyt mustikassa. Suurin osa mustikoista on mennyt pakkaseen, mutta osan olen käyttänyt leivontaan heti. Löysimme uuden mustikkaisen suosikkireseptin talouteemme, mustikka-vaniljapullat! Voi nam mitä ihanaa herkkua! Tässäpä ohje:

Mustikka-vaniljapullat 

5dl maitoa
50g hiivaa
1-2tl suolaa
2dl sokeria
1rkl kardemummaa
1 kananmuna
vehnäjauhoja (n. 1kg)
200g voita

200g mustikoita
1rkl perunajauhoja
1rkl sokeria
6dl vaniljakreemiä
Voiteluun kananmuna ja pinnalle raesokeria

Pullavuokia


Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja muna. Lisää jauhot vähitellen, aluksi vatkaten vispilällä. Kun vispilällä vatkaaminen käy liian työlääksi, jatka ktaikinan vaivaamista käsin. Kun taikinaan ei enää "mahdu" enempää jauhoja, lisää sulatettu voi ja vaivaa se taikinan sekaan. Laita taikina peitettynä kohoamaan vedottomaan, lämpimään paikkaan (esim. mikroon, mutta älä missään tapauksessa laita mikroa päälle!).

Sillä välin kun taikina nousee, sekoita mustikoihin perunajauhot ja sokeri. Jos teet vaniljakreemin vaniljakreemijauheesta, valmista se pakkauksen ohjeen mukaan. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se pöydälle ja aloita leipominen. Mustikkapullia varten jaa taikina kahteen osaan. Siirrä toinen osa hetkeksi syrjään, ja aloita ensimmäisen taikinan kauliminen. Kauli taikinasta levy.


Levitä päälle 3dl vaniljakreemiä ja puolet mustikoista.Kääri levy rullalle kääretortun tapaan, ja leikkaa paloiksi. Asettele palat pullavuokiin ja anna kohota n. ½ tuntia liinan alla. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paistetaan 225 asteessa n. 15 minuuttia, tai kunnes pullat ovat kauniin ruskeita. 

Valmiina uuniin :)

Mustikka-vaniljapullat

torstai 7. elokuuta 2014

Ihanaa elokuuta!

Nyt onkin ollut pitkä tauko blogissani, mutta taas ollaan linjoilla! Olen mukana SLY28 -kierroksella, joten eiköhän tässä saada taas päivityksiä aikaiseksi. :)



tiistai 22. lokakuuta 2013

Pieni palanen minua.. / Haaste !

Blogini elelee hiljaiseloa, mutta siitä huolimatta Redrose lähetti minulle haasteen. :) 
Tässä ohjeet:
1. Kerro 11 asiaa itsestäsi
2. Vastaa haastajan 11:een kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä haastetuille
4. Valitse 11 bloggaajaa, joilla on alle 200lukijaa/seuraajaa
5. Kerro kenet olet haastanut
6. Ei taikaisin haastamista

Tässä 11 asiaa Niinasta:
1. Olen horoskoopiltani kaksonen
2. Rakastan matkustamista
3. Minulla on kaksi veljeä ja yksi sisko
4. Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni maaseudulla
5. En juo enkä polta
6. Meillä syödään tänään ruuaksi makaroonilaatikkoa
7. Harrastan myös geokätköilyä 
8. Parasta viime kesässä oli se, kun kävimme mieheni kanssa vaeltamassa Kevolla. 
9. Talvikengästäni oli hajonnut vetoketju, joten vein sen tänään suutarille.
10. Tänään tulee telkkarista Koko Suomi Leipoo, jonka aion katsoa. 
11. Aloitin kesällä Ajan pyörä -nimisen kirjasarjan, ja olen tällä hetkellä menossa kirjassa
nro 20. Tavoitteena olisi saada koko sarja luettua ennen joulua. :D

Redrosen laatimat kysymykset:
1. Kahvi, tee vai kaakao? Kaakao
2. Tykkäätkö polttaa kynttilöitä? Kyllä :)
3. Millaisessa talossa asut, rivi-, omakoti-, kerrostalo? Rivitalossa
4. Oletko matkustellut Suomen ulkopuolelle? Kyllä, olen käynyt Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Unkarissa ja Iso-Britanniassa.
5. Oletko jo aloittanut joululahjojen hankkimisen? Olen, muutamia lahjoja on jo ostettu. ;)
6. Mitä leivot jouluksi? Ainakin joulutorttuja,arabialaista maustekakkua ja pipareita!
7. Kuvaile itseäsi ihmisenä? Lyhyt! :D monipuolinen, utelias, huumorintajuinen, haaveilija.
8. Millaisista elokuvista pidät? Romanttisista komedioista.
9. Lempi leivonnainen, leipomus? Porkkanapiirakka =)
10. Millaisessa keittiössä leivoskelet? Sellaisessa, missä on aina liian vähän pöytätilaa. :D
11. Millä sinut saa iloiseksi/ilahdutettua? Kehuilla ja kauniilla sanoilla, hyvillä vitseillä, valmiilla ruualla työpäivän jälkeen, sekä (loma)matkoilla :D

En nyt tällä kertaa haasta ketään, mutta kiitos Redroselle mukavasta haasteesta ja hyvistä kysymyksistä. :)

torstai 5. syyskuuta 2013

Lomaporsas :D

Osallistuin heinäkuussa leivontafoorumin haasteeseen, jossa aiheena oli valmistaa muotoiltu koriste. Minä olen vielä aika vasta-alkaja näissä massakoristeasioissa, mutta päätin lähteä haasteeseen mukaan tällä lomaporsaalla. :D

Yllätyksekseni sain elokuun alussa nami-hiireltä viestiä, että hän halusi siirtää heinäkuun haasteessa voittamansa palkintonsa minulle kannustuksena, ja nyt tänään sainkin jätti-ison paketin postista! Leivontafoorumin sponsori Saga oli tämän paketin takana, ja kaunis kiitos lähtee Sagan suuntaan! Tästä paketista tulee olemaan todella pitkäksi aikaa iloa...! :) Paketissa oli kokkausarkkeja, pergamiinia, leivinarkkeja, voipaperia, leivinpaperia, servettejä, eväspusseja, ylimääräinen mallikappale kokkausarkeista, tuotekuvasto ja reseptivihko.

torstai 8. elokuuta 2013

Kookosrakkautta =)

Tulin pari päivää sitten lomamatkalta ja postien seassa minua odotti paksu kirje. SLY23 -kierros on jo ohi, mutta minulle oli lomamatkan aikana tullut postissa Tuulihattukilpailusta palkinto. :) Ja miten ihana se olikaan!


Paketissa oli sydänströsseleitä, muffinssien koristereunuksia sekä ehkä maailman paras uutuussuklaamaku nimeltä coconut love! Tästä tuli heti kerrasta minun lempisuklaatani... :) Saakohan tätä Suomesta ollenkaan vai pitääköhän tässä lähtä ulkomaille? ;)

Kiitos vielä SLY23 -kierroksen emolle tästä ihanasta yllätyksestä! Ja vielä SLY23 -kierroksen parilleni Noralle blogista Sokerihelmi tiedoksi, että lätyt maistuivat todella hyvälle vaelluksella! :)


maanantai 22. heinäkuuta 2013

Heinäkuun SLY-paketti

Heipä hei ja terveisiä lomalta!

Olimme viime viikon reissussa, joten vaikka SLY-paketti oli tullut jo keskiviikkona, niin vasta tänään pääsin hakemaan pakettia. Paketin kanssa oli käynyt hassusti, kun en ollut saanut paketin lokerokoodia puhelimeeni. Onneksi postin asiakaspalvelu toimi hyvin tänä aamuna, ja ei mennyt kauaakaan kun pääsin hakemaan pakettini läheisestä Citymarketista.

Ja jopas löytyi iso yllätys paketista! Aivan uusia tuttavuuksia näistä osa minulle. :) Ja iiiihanan pitkä kirje, jota oli ilo lukea! Kirjoitat todella hyvin! :)


Paketin teemahan on tässä kuussa vapaavalintainen, joten parini on koonnut paketin kasvisruokavalion ympärille. Paketista löytyi nuudeleita, soijarouhetta, kuorittuja manteleita ja marjapoimuri, jotka ovat minulle ennestään tuttuja. Olen muutaman kerran käyttänyt soijaruohetta onnistuneesti mm. lasagnessa, kun on täytynyt tehdä ruokaa henkilöille, jotka eivät vakaumuksensa vuoksi pystyneet syömään lihaa. Siitä tuli todella hyvää. :) Täytyy siis kokeilla jatkossakin soijaa ruuanvalmistuksessa. Parini vinkkasi myös, että soija sopii hyvin vaelluksille. Täytyypä ottaa kokeiluun vaelluskäytössäkin...

Näiden tuttujen tuotteiden lisäksi paketissa oli soijamaitokaakaota, kikherneitä, chili sin cornea ja hernerouhetta. Kuulostavat mielenkiintoisilta! En malta odottaa, että pääsen kokeilemaan näitä. :) 

Siis todella kiva, erilainen paketti, joka kyllä innostaa kokeilemaan kasvisruokatuotteita! Ja tuo marjapoimuri on aivan ihanan värinen, kiitos vielä siitäkin! Kirjoitit, että ostit itsellesi samanlaisen ja nyt ei enää tarvitse etsiä niitä vanhempien kellarista. Minulla on ollut sama tilanne, en siis ole aiemmin omistanut omaa marjapoimuria ja aina on täytynyt lainata äidin poimuria. Ei tarvitse enää! :)

Ai niin, ja salainen parini paljasti kirjeen myötä myös itsensä. Eli näitä ihania paketteja on minulle lähettänyt Nora blogista Sokerihelmi. Kaunis kiitos sinulle mieluisista paketeista! Ja onnea opintoihisi! Jään seurailemaan blogiasi. :)

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Mansikkajuustokakku

Parini lähetti kesäkuun paketin mukana ohjeen mansikkajuustokakkuun. Se kuulosti niin herkulliselta, että pakkohan sitä oli kokeilla nyt kun mansikat on parhaimmillaan. :) Tämä oli vieläpä helppo ja nopea valmistaa!


Mansikkajuustokakku

Pohja:
200g digestive-keksejä
80g voita sulatettuna

Täyte:
4dl vispikermaa
400g maustamatonta tuorejuustoa
1dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
6 liivatelehteä + 2rkl sitruunamehua

Päälle:
500g mansikoita
mehua + hyytelösokeria

Murskaa keksit muruiksi. Sulata voi ja sekoita keksimurujen kanssa tasaiseksi. Kaada seos 24-25cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan. Taputa seos tasaiseksi pohjalle.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto sekä sokerit. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä kylmä vesi pois ja liuota ne kuumaan sitruunamehuun. Kaada liuos ohuena nauhana täytteeseen kokoajan sekoittaen.

Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja nosta kakkuvuoka hyytymään vähintään 4 tunniksi jääkaappiin. Laita mansikat hyytyneen täytteen päälle ja tee kiille hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaan. Sivele mansikoiden pinta hyytelösokeriliuoksella. Halutessasi voit koristella kakkua esim. limen viipaleilla, kermavaahtoruusuilla ja mintunlehdillä.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Hedelmätäytekakku

Tämän hedelmätäytekakun tein valmistujaisiin pari viikkoa sitten. Sain "malliksi" kuvan hedelmätäytekakusta, jossa ei (ainakaan mielestäni) ollut ollenkaan kiillettä päällä. Miksi kiille yleensä laitetaan hedelmien päälle täytekakkuun? Siksi että hedelmät pysyy parempina? No joka tapauksessa tällainen kiilteetön hedelmätäytekakku kuitenkin syntyi tällä kertaa:

Hedelmätäytekakku

Pohjana kääretorttupohjat

Täyte kahteen väliin:

500 g (ilman lientä) säilykepersikoita sokeriliemessä
1 prk (298g/175g) (ilman lientä) mandariinilohkoja mandariinimehussa
4 dl vispikermaa
200 g sitruunatuorejuustoa
1 dl vaniljakreemijauhetta
(sokeria, jos makeus ei tunnu riittävältä)


Valuta säilykepersikoista ja -mandariineista liemi, mutta ota osa talteen kakun kostutusta varten. Soseuta hedelmät esim. sauvasekoittimella. Vatkaa kermavaahdoksi ja lisää siihen sitruunatuorejuusto, hedelmäsose ja vaniljakreemijauhe. Levitä kostutetun pohjan päälle.

Päällä ja koristeena on kermavaahtoa, persikoita, viinirypäleitä, mansikoita ja kiiviä.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Kesäkuun SLY-paketti

Voi ihanaa, tätä pakettia olenkin odottanut! Ja nyt se vihdoin saapui luokseni parin mutkan kautta... :D Postissa oli ilmeisesti tullut jokin lajitteluvirhe, ja paketti oli ottanut suunnaksi Kuopion! Vaan ehti se kuitenkin juhannukseksi perille. =)


Naurahdin ääneen, kun availin pakettia ja ensimmäisenä vastaan tuli tuo yläpuolella oleva kuva. :D Tää sopii niin loistavasti tähän päivään ja tähän viikonloppuun! Kaupasta on nimittäin kannettu ihan jäätävät määrät grillattavia ruokia juhannusta varten...  Päästään miehen kanssa harrastamaan kokeilevaa keittiötä koko viikonlopuksi mökille, grillin ääreen. ;)


Mutta tässä siis tämä ihana SLY-paketti, jonka parini oli jälleen ajatuksella koonnut. Oletkohan parini käynyt meillä salaa pyörähtämässä, sillä meillä ei ole ollut jäätelökauhaa lainkaan... Nyt siis on!

Ja voi että kaipasinkin eilen kinuskikastiketta, kun kokeilin tehdä sitä Arlan vispattavaa pehmytjäätelöseosta. Tein sitä vaniljanmakuista ja se olisi toden totta kaivannut kinuskikastiketta päälle. Oih ja nam!

Lisäksi paketista löytyi varrastikkuja ja kauniita servettejä. Ne lähtevät tänään mökille mukaan! Ja mukana oli myös dippijauhetta, liivatelehtiä, sokerimassaa ja hilloa. Näillekin keksin heti käyttöä! ;) Ja lettu- ja vohvelijauhoa oli paketissa myös, mutta säästän sen ensi kuun reissua varten. :)

Lisäksi paketista löytyi vielä ihanan pitkä kirje ja ohjeet mansikkajuustokakkuun sekä kesäiseen koivuhalkoon. Ja kuumia grillivinkkejä!!! :D Todella isot kiitokset parilleni tästä ihanasta paketista! Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan ensi kuuta, ja paljastusta..! Sinulla oli ihania kesäsuunnitelmia, ja mielenkiinnolla jään odottamaan, jos vielä kuulen siitä sinun retrotuoli-projektista! :) Ja ne vanhat kirjeet on kyllä todella mielenkiintoisia. Meidän suvussa pomppasi myös esiin viime vuonna kasa "amerikankirjeitä" 1900-luvun alkupuolelta, kun sukulaisia on lähtenyt Amerikkaan. Niitä on todella mielenkiintoista lukea!

Paljukakku ihanaisille naisille!

Meillä vietettiin työporukan kanssa (kaikki naisia) paljuiltaa, ja lupauduin leipomaan jotakin makeaa kyseiseen iltaan. Vasta ihan muutamaa päivää aikaisemmin jostakin juolahti mieleen, että paljukakku sen on oltava! Ja siitä se ajatus sitten lähti. Jonkin verran googletin vastaavanlaisia kakkuja ja hain vähän vinkkejä koristeluun. Lopputulos on sitten tässä... :)


Pohjana on kääretorttupohja, josta on leikattu irtopohjavuokaan sopivankokoiset palat. Välissä on pähkinäsuklaatäytettä suoraan Kinuskikissan ohjeella. Päälle laitoin sinisellä pastavärillä värjättyä kermaa, ja reunat ovat suklaakeksejä. Niitä löysin Ylivieskan Halpa-Hallista, ja nimeltään ne olivat Choco Longs, valmistaja Stieffenhofer. Hinta ei ollut paha, 0,99€/paketti. Vaan upposihan niitä sen 3 pakettia tähän 26cm vuokaan tehtyyn kakkuun...


Seuraavalla kerralla täytyy tällaisen kakun reunoillekin levittää esim. suklaakermaa, jotta keksit pysyvät paremmin paikoillaan. Nyt muutama irtoili kuljetuksen aikana. Niin ja nuo porsaat on pinkiksi värjättyä marsipaania. Ette arvaakaan, miten hauskaa niitä oli muotoilla! :D


keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Barbie-kakku siskolleni

Sisareni täytti viime viikolla 18 vuotta ja tein hänelle Barbie-kakun syntymäpäivien kunniaksi. Ja tämä oli elämäni ensimmäinen nukkekakku!

Kakkupohjana oli kääretorttupohja, josta leikkasin sopivankokoisia paloja kelmulla vuoratun kulhon sisälle.Väliin tuli Kinuskikissan Vanilja-mansikkatäyte:

4 liivatetta
2 valkuaista
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ dl sokeria
4 rkl perunajauhoja
4 dl kermaa
2 dl maitoa
1 vaniljatanko

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita vatkaimella joukkoon tuorejuusto.
Mittaa kattilaan sokeri ja perunajauhot ja sekoita ne keskenään. Lisää joukkoon kerma ja maito. Halkaise vaniljatanko ja laita puolikkaat kattilaan. Kuumenna liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Poista sitten vaniljatangon puolikkaat. Sulata liivatelehdet kuumaan kiisseliin. Jäähdytä hetki.
Kaada kiisseli valkuais-tuorejuustoseoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi (tarvittaessa vatkainta hyödyntäen).


Käytin vaniljatäytteen kanssa pakastemansikoita, jotka puolitin. Levitin niitä aina kerroksen kakkupohjan päälle ja sen jälkeen tuota vaniljatäytettä sopivissa määrin.

Marsipaania värjäsin pastaväreillä (violetti ja pinkki). Kärkkäiseltä löysin Wiltonin kakkunuken, jossa oli jalkojen tilalla tikku, eli nukke vain painettiin kakun päälle.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Lusikkaleivät

Tässäpä hyvä ja helppo ohje lusikkaleipiin! Ohjeen sain salaiselta leivontaystävältäni toukokuun paketin mukana, ja viime viikolla kokeilin näitä tehdä. Maistuivat ihan samalta, kuin mummoni leipomat lusikkaleivät. Kiitos parilleni mainiosta ohjeesta! :) Ohjeella tuli n. 40 lusikkaleipää.


Lusikkaleivät
200g voita
1,5dl sokeria
4dl puolikarkeita vehnäjauhoja
1tl soodaa
2tl vaniljasokeria

täyte: lemon curd -sitruunatahnaa, omenamarmeladia tai aprikoosimarmeladia
päälle: sokeria tai tomusokeria

Kiehauta voi kattilassa miedolla lämmöllä. Anna poreilla hiljalleen viitisen minuuttia. Kun vaahto alkaa laskeutua, kaada voi kulhoon. Lisää sokeri ja anna seoksen jäähtyä. Sekoita jäähtynyt voisokeriseos tasaiseksi. Painele taikinaa soikeaperäiseen teelusikkaan ja vedä lusikanmuotoiset leivonnaiset leivinpaperilla peitetylle pellille. Paista 175-asteisessa uunissa n. 12 minuuttia. Levitä hieman jäähtyneiden pikkuleipien tasaiselle pohjalle marmeladia ja paina kaksi pikkuleipää vastakkain, jolloin saat munan muotoisia pikkuleipiä. Kierittele lusikkaleivät sokerissa tai seulo pinnalle tomusokeria.


lauantai 1. kesäkuuta 2013

Synttäri-iloa

Eilen tosiaan vietin syntymäpäiviäni. Oli mukava kutsua oikein vieraita kylään, kun parina edellisenä vuonna olen ollut ulkomailla tähän aikaan.


Tällaisen synttärikakun tein itselleni. Oli jotenkin kamalan vaikea keksiä, että millaisen kakun juuri minä haluan. Paljon helpompi on tehdä aina muille... Pohjana on kääretorttupohjista leikatut palat ja välissä on mansikkakermavaahtoa, appelsiinituorejuustoa sekä pakastemansikoita ja -vadelmia. Vadelmat olivat omien vanhempieni luota viime kesänä poimittuja. Kuorrutin kakun suklaakermalla ja päälle tein marsipaanista kukkasia. Lehdet on tehty sokerimassasta.

Toukokuun SLY-paketin mukana oli myös lahja pariltani, ja maltoin odottaa syntymäpäivääni asti ennen kuin paketin avasin. Ja näin kiva yllätys paketista löytyi! Parini tiesi, että olen lähdössä kesällä vaeltamaan, ja sainkin vaellukselle tarpeellisia välineitä: lusikkahaarukan, mukin ja lautasen. Tuollaista lusikkahaarukkaa minulla ei vielä ollutkaan. Ja ihan huiput nuo kupit, koska niissä on mitta-asteikot painettu sisäpuolelle. Todella kätevää, sillä helpottavat huomattavasti esimerkiksi vedenmäärän arviointia ruokaa tehdessä! Olen kyllä todella kiitollinen parilleni syntymäpäiväni muistamisesta, koska en todellakaan osannut arvata että minua näin muistetaan... Tämä lahja osui ihan nappiin. :)


Ihanaa kesää sinulle salainen ystäväni ja kaikille muillekin, jotka tätä lukevat! Samaten onnea ylioppilaille, valmistuneille sekä koulunsa päättäneille! :)

Hanna-tädin kakut

Leivoin tällä viikolla myös Hanna-tädin kakkuja SLY-parini lähettämällä ohjeella. Nämä toivat minulle paljon ihania muistoja mieleen lapsuudesta, sillä silloin Hanna-tädin kakut olivat yksi minun suosikkipikkuleivistäni. Minun omassa ohjeessani käytetään kohotusaineena ruokasoodaa ja tässä ohjeessa käytettiin leivinjauhetta. Leivinjauhe antaa vähän erilaisen maun näille verrattuna ruokasoodaan. Nyt täytyy vielä leipoa sillä ruokasooda-ohjeella toinen annos näitä, niin voi verrata makua vielä paremmin keskenään. :D Tässä vielä parini lähettämä ohje:


 Hanna-tädin kakut

200g voita
2dl sokeria
1,5dl kuohu- tai kevytkermaa
5dl vehnäjauhoja
3dl perunajauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria

Sekoita pehmeään rasvaan sokeri ja kerma. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinaan. Anna taikinan seistä jääkaapissa noin puoli tuntia. Pyörittele pellille pieniä palleroita ja paista 175 asteessa n. 15 minuuttia.


Tällä ohjeella tuli kakkuja n. 60-70kpl, eli annos on iso. :) Tarkistin vielä sen oman ohjeeni, ja siinä 2tl leivinjauhetta korvataan 1tl ruokasoodaa ja sokeria laitetaan 1dl enemmän. Muuten ohje on sama. Ja miten aina käykin niin, että unohdan ottaa kuvia leipomisvaiheesta ja hoksaan kuvaamisen vasta sitten kun leipomukset on valmiina?? :D