perjantai 26. lokakuuta 2012

Macaronit osa 2 (ja 3...)

Nämä macaronit taitavat vähän koukuttaa... Ainakin minua. :D Meillä on nyt tänään tehty 2 macaronitaikinaa, joista toisen tein heti aamusta herättyäni ja toisen 12 tuntia myöhemmin juuri äsken. Pursottaminen alkaa pikkuhiljaa sujua paremmin, mutta ongelmana tällä hetkellä on se, että uuninpellit ei riitä. :D Ainakaan jos tekee kaksinkertaisen annoksen, niin kuin minä.


Ihan jees ympyröitä, mutta ilman peltiä näitä ei voi kopauttaa pöytään ilmakuplien välttämiseksi. :D Tosin mihin ne kuplat nyt sitten vaikuttaa? Ei noissa hirveesti kuplia näkynyt... Mutta aamulla kun paistoin useamman pellillisen, niin pääsin kokemaan macaronileipurin ilot ja tuskat. Ensimmäinen pellillinen macaroneja näytti nimittäin tältä paistamisen jälkeen:

Ilmeisesti kuoret eivät olleet kuivanneet tarpeeksi pitkään pöydällä ennen uuniin menoa. Sen lisäksi ne taisivat olla ihan pikkuriikkisen liian kauan uunissa, koska ne alkoivat ruskettua.

Nämä taas on nätin pinkkejä, mutta otettu selvästikin liian aikaisin pois uunista, sillä tarttuivat leivinpaperiin kiinni. Ja nyt pääsin myös näkemään sen, mitä monissa blogeissa tuskitellaan: kuori on ontto. Minä kyllä epäilen vähän, että vika on paistamisessa. Tai meidän tapauksessa vika taitaa olla uunissa (aina löytyy joku, mitä syyttää! Leipojassahan ei ole mitään vikaa koskaan ikinä ollukaan. :D). Meillä kun on tässä vuokra-asunnossa sellainen iäkkäänpuoleinen liesi, jonka uuni ei enää anna tasaista paistojälkeä. Ehkä se sitten näkyy macaroneissa? Lisäksi tuossakin kuvassa näkyy noita halkeilleita kuoria.

Mutta nyt on kolmas satsi macaroneja tuloillaan. Katsotaan miten käy. :D


 Edit: Kolmannen kerran jälkeen kasassa oli ihan mukavasti mukaan kelpuutettavia macaron-kuoria. Nämä on kyllä mukavan haastavia tehdä, ja minusta näitä on hauska tehdä! :D Mutta kyllä se haastavin hetki on siinä vaiheessa, kun ne työnnetään uuniin ja ruvetaan odottamaan !


torstai 25. lokakuuta 2012

Postia emolta

Eilen postin mukana tuli iso ruskea kirjekuori, johon oli laitettu useampi postimerkki. Ihmettelin ensin, että miten minulle tällainen tuli... Sitten huomasin nami-hiiren nimen kirjeen lähettäjänä, ja hoksasin, että kirje liittyy jotenki SLY-toimintaan. No sieltä kirjeestähän paljastui tuo kaunis silkkihuivi ja kortti emolta! Huivi tuli siis kiitoksena aktiivisuudesta SLY-kierroksella. :) Olipas kiva ylläri ja tykästyin tuohon huiviin kovasti! Kiitos Redrose-emolle ja nami-hiirelle! :)

Luminen tervehdys! :D

Täällä on tänään satanut ensilunta, ihanaa! Kävin tekemässä mutkan kotonakotona vanhempieni luona, sillä isä vaihtoi autooni talvirenkaat. Nyt tohtii huomenna ajaa autolla, oli keli (melkein) mikä hyvänsä. Tarkoituksena olisi mennä käymään Haapajärvellä, sillä siellä on Syysilta, jonka järjestävät Kukka- ja Juhlapalvelu Venla sekä Merjan Marsipaanipuoti. Ohjelma vaikutti oikein kivalta, joten pitäähän sitä täältäkin asti lähtä käymään. :D Sovittiin samalla Merjan kanssa, että saan sieltä mukaani tilaamani kakkukoristeen. Äidin 50v -juhlat on ensi viikolla, joten tilasin Marsipaanipuodista kakkukoristeen. Tulette todennäköisesti näkemään koristeen ensi viikolla, sillä silloin on luvassa kakkupäivityksiä. ;) Huomenna olisi tarkoitus myös tehdä lisää Macaron -leivoksia. Jos ne onnistuvat niin nekin pääsevät ensi viikon kakkupöytään. Macaroneista todennäköisesti lisää huomenna...

Kuvaa klikkaamalla lisätietoa illasta!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Kirjaston aarteita

Minä olen viime päivinä vieraillut useammankin kerran kirjastossa ja lähes aina mukaan on tarttunut jokin leivontaan liittyvä kirja. Parasta meidän paikallisessa kirjastossa on se, että se sijaitsee n. 500m päästä kotoani ja useampana iltana viikossa se on kahdeksaan asti auki ! Joten tänäänkin leivän leivonnan jälkeen päätin tehdä pienen happihyppelyn kirjastolle ja takaisin.

Kaksi kirjaa tarttui mukaani tämäniltaiselta kirjastoreissulta. Macaron-leivokset sekä Ulla Svenskin Unelmakakut. Tuo Macaron-leivokset -kirja oikein kutsui minua luokseen, sillä se oli laitettu esille pienelle pöydälle leivontakirjahyllyn päätyyn. Siitähän minä sen sitten itselleni nappasin lainaan. Unelmakakut -kirjan minä olin ajatellut lainata muutenkin. 

 Tällaisia kirjoja minulla on tällä hetkellä lainassa. Omistan itse vain muutaman leivontaan ja ruuanlaittoon liittyvän kirjan, joten näitä on kiva lainata kirjastosta! Toki minua tälläkin hetkellä houkuttaisi ostaa montakin leivontakirjaa, mutta ehkäpä joulupukki tänä vuonna toisi minulle ikiomaksi esim. tuon Unelmakakut -kirjan... Täytynee kirjoittaa lahjatoivelista! :D

Macaron-leivokset -kirjasta poimittu kuva. Kirjassa on monenlaisia eri täytevaihtoehtoja yms. ja näytti siellä olevan myös yksi leivos, johon oli käytetty ruusuvettä, eli ruusuvesimacaronit. Tuohon ruusuveteen olen törmännyt muutaman kerran eri blogeissa, ja jotkut ovat miettineet että mihin sitä voisi käyttää. Näköjään ainakin macaroneihin! :D

Hiivaleipää ja sämpylöitä

Leipäkokeilut jatkuvat... Nyt kokeiluun pääsi SLY-parini toinen leipäohje, eli hiivaleipäohje. Vuokaleipä on nimittäin jo syöty ja mieheni tykkäsi siitä todella paljon! Hän totesi jo eilen illalla, että "nyt sun täytyy leipoa lisää leipää, kun tämä loppuu..." Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen! :)


Hiivaleipä

Juuri
5dl vettä
30gr tuorehiivaa
2rkl siirappia
6dl hiivaleipäjauhoja

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota hiiva siihen. Lisää siirappi ja jauhot, sekoita tasaiseksi. Anna taikinajuuren käydä puolisen tuntia tai yli niin, että alkaa kuplia.

Taikinaan lisätään
2tl suolaa
30gr rasvaa sulana
n. 8dl hiivaleipäjauhoja

Lisää juuritaikinaan suola, rasva ja jauhoja sen verran, että taikina on hyvän tuntuista leipomiseen. Leivo leivät heti alustuksen jälkeen ja siirrä pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota liinan alla kaksinkertaiseksi. Pistele tai koristele pinta ja paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 20 minuuttia. Sopii pakastettavaksi!


Minua tuo taikinajuuri meinasi jo tulla puolen tunnin päästä keittiössä vastaan, oli nimittäin alkanu kuplia ja nousta hirveää vauhtia! :D Jaoin taikinan kahtia, ja toisesta puolesta tein yhden ison limpun ja toisen puolikkaan pyörittelin sämpylöiksi. Tämä olikin helppo ja nopea leipoa näin illan aikana! Kiitos Päivi tästäkin leipäohjeesta!! :)

Ulos vein tuikun palamaan. <3

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Päivin vuokaleipä

SLY20 -kierroksen viimeisestä paketista paljastui kaksi hyvältä kuulostavaa leipäohjetta, sekä aineksia leivän leivontaan. Kaunis kiitos parilleni Päiville! Minä en ole koskaan aikaisemmin tehnyt leipää (paitsi joskus todella kauan sitten sämpylöitä), mikä sinänsä on hassua kun pullia tulee leivottua lähestulkoon jatkuvasti. No nyt ajattelin viikonloppuni saattaa päätökseen leipähommilla ja näin ihanaa leipää sainkin parini ohjeella aikaiseksi!


 Päivin vuokaleipä

5dl vettä
1 pkt tuorehiivaa
1dl kauraleseitä
1dl ohrajauhoja
2tl suolaa
1rkl siirappia
n. 8dl vehnäjauhoja

Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, suola, siirappi, kauraleseet ja ohrajauhot. Anna turvota liinan alla n. 30 minuuttia. Alusta sitten vehnäjauhot vähitellen taikinan joukkoon. Taikina saa kuitenkin jäädä löysähköksi. Kaada voideltuun leipävuokaan ja anna kohota vielä 30 minuuttia liinan alla. Jätä kohoamisvaraa, sillä se nousee PALJON! Paistetaan 250 asteessa uunin alatasolla n. 25 minuuttia.


Käyttämäni leipävuoka oli niin pieni, että taikinasta meni vain n. puolet vuokaan. Toisen puolikkaan laitoin pyöreään irtopohjavuokaan, mutta siihen lopputaikinaa oli liian vähän ja minun makuuni se jäi liian littanaksi. Pitää siis ostaa vielä toinenkin leipävuoka, jotta jatkossa saa kaksi tuollaista kaunista ja vieläpä hyvänmakuista leipää!

Lainasin muuten kirjastosta Jan Hedhin mestarileipurin leipäkirjan, joten todennäköisesti tulen tekemään enemmänkin leipää nyt loppuvuodesta. Samaten vielä täytyy kokeilla toista parini lähettämää leipäohjetta!

Voihan makarooni!

Macaronit... Pistävät kyllä aika hiljaiseksi, vaikka toisaalta tekisi mieli sanoa paljonkin! Olen törmännyt näihin jatkuvasti eri leivontablogeissa viimeisen vuoden aikana. Nuo ihanat kamalat macaronit, jotka selvästikin onnistuessaan palkitsevat leipojansa ja epäonnistuessaan...noh siitä ei edes puhuta. :D Minäkin olen jo jonkin aikaa halunnut kokeilla noita herkullisen näköisiä leivoksia ja nyt vihdoin tartuin härkää sarvista. Sain sitä paitsi viime kuussa SLY-pariltani jopa reseptin macaroneihin, joten täytyihän ne ottaa työn alle... Tein ensin selvittelytyötä internetin upottavassa suossa, jonka perusteella tein muutamia pieniä muutoksia parini lähettämään ohjeeseen.


Elämäni ensimmäiset macaronit

Nyt kysymys kuuluukin, että mistä osaan arvioida onnistuiko nuo niinkuin pitäisi. Muoto nyt ainakin on sellainen, mikä vaatii vielä paljon harjoittelua, sillä tajusin vasta pursotuksen loppuvaiheessa sen, millä pursotustyylillä niistä saa tasaisen pyöreitä. Oho! :D Mutta siis maku oli todella hyvä. Itse kuorista en osaa sanoa muuta kuin, että tuo ns. "jalka" tuli näkyviin, eivätkä kuoret olleet onttoja. Leivoin ne perjantaina, joilloin ne olivat ehkä vähän sellaisia kuivahkoja, mutta kun ne olivat yön yli olleet jääkaapissa, niin lauantaina ne olivatkin sellaisia pehmeänrapeita.

Sitten vielä tuo väri. Käytin pastaväriä, joka värjäsi sen taikinan kauniin pinkiksi. Mutta kun sain macaronit uunista ulos, niin väri oli muuttunut tuollaiseksi harmahtavan pinkiksi...


Tällaisella ohjeella nämä tein:

Macaron -leivokset 

100g kananmunanvalkuaista (vanhennutettu 1 vrk huoneenlämmössä)
30g hienoa sokeria
200g tomusokeria
100g mantelijauhetta

 Siivilöi mantelijauhe ja tomusokeri, sekoita ne keskenään. Vatkaa sähkövatkaimella valkuaisia niin, että alkaa muodostua kevyttä vaahtoa. Jatka vatkaamista ja lisää samalla pikkuhiljaa sokeri valkuaisten sekaan. Vatkaa kunnes valkuaisvaahto on tasaista ja kiiltävää, mutta ei kuitenkaan niin kovaksi kuin yleensä marenkeja varten! (Tässä saa olla tarkkana...) Sekoita varovasti tomusokeri-mantelijauheseos vaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Pursota pellille leivinpaperin päälle pieniä, pyöreitä taikinaympyröitä ja anna niiden seistä vähintään 20 minuuttia ennen paistamista. Minä seisotin niitä reilusti yli puoli tuntia, ja ne olisivat voineet olla vieläkin kauemminkin. Paistetaan 150 asteessa n. 15-20 minuuttia. Anna kuorien jäähtyä täysin, ennen kuin täytät ne esim. suklaatäytteellä.

Ei niin pyöreitä ja tasalaatuisia taikinaympyröitä :D
Tein suklaatäytteen, johon käytin 100g maitosuklaata ja 100g ranskankermaa. Sulatin suklaan ja sekoitin sen yhteen ranskankerman kanssa. Laitoin pienet nokareet täytettä kuorien väliin ja painoin kuoret kiinni. Macaronit voi säilyttää jääkaapissa, tai ne voi pakastaa.
Kyllä sieltä jalka pilkistää...