sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!

Äitienpäivän kunniaksi tein omalle äidilleni hedelmätäytekakun. Täytevalinnat onnistuivat oikein hyvin, kuten myös itse kakun koristelu. Ainut mikä meni vähän pilalle, oli kakun reunat. En nimittäin osannut päättää että millaiset reunat haluan ja lopulta poistin reunoilta pursotukset ja laitoin sen sijaan mantelirouhetta reunoille. Jostakin syystä nuo kakkujen reunat aina kiusaa minua... Joka tapauksessa tällaisen kakun tein:


Hedelmätäytekakku (26cm irtopohjavuokaan koottu)

Kostukkeena pommaccia
Koristeena hedelmiä + kiille hyytelösokerilla.
Flora Vispiä+Vaniljakreemijauhetta pursotukseen

Täyteenä:

Vaniljatäyte+kinuski 

Vaniljatäyte:
3 liivatelehteä
2,5 dl maitoa
1,5 rkl maizenaa
1,5 rkl sokeria
2 keltuaista
2 tl vaniljasokeria
2dl flora vispiä vaahdotettuna

 Laita liivatelehdet likoamaan hetkeksi kylmään veteen. Kiehauta kattilassa maito, maizena, keltuaiset ja sokeri.  Kun seos sakenee, laita sekaan liivatelehdet ja anna kiisselin jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää se vaniljasokerin kanssa jäähtyneen kiisselin sekaan. Voit antaa seoksen jähmettyä hetken jääkaapissa ennen kuin lisäät sen kakun päälle. Kun kiisseli on valmista, tee kinuski:

Kinuski:
2dl Kuohukermaa
1dl sokeria
1dl fariinisokeria

 
Sekoita kattilassa kerma ja sokerit. Kuumenna, kunnes seos kiehuu ja vähennä lämpöä keskiteholle. (esim asteikolla 1-6 voit vähentää lämmön kolmoseen). Tarkkaile, että seos kiehuu rauhallisesti. Kun kinuski alkaa paksuuntua, voit tehdä vesilasitestin: Tiputa muutama pisara kinuskia kylmään veteen. Jos pisarat liukenevat veteen, ei kinuski ole vielä valmista. Jos ne sen sijaan pysyvät kiinteinä niin, että ne voi nostaa lasista pois, on kinuski valmista. 

Levitä kinuskia lusikalla kostutetun kakkupohjan päälle ohuena nauhana. Kinuskia ei tarvitse olla umpinainen kerros, vaan voit levittää sitä tavallaan ristikon muotoon.

Täytteen ohje löytyi Pullahiiren leivontanurkasta pienillä muokkauksilla ja se riitti kakun kahteen kerrokseen.



Kun kakku on täytetty, koristele se hedelmillä, hyytelösokerikuorrutteella (ohje sokeripaketin kyljessä) ja kermapursotuksilla. Käytin itse koristelussa persikkaa, ananasta, viinirypäleitä, sekä yhden säilykekirsikan. Voit myös roiskia kakun reunaan mantelirouhetta, jos et halua tehdä pursotuksia myös reunoihin.

Kääretorttupohja

Kääretottupohjaa voi käyttää myös kakkujen pohjana ja minusta se on helppo tapa tehdä täytekakut. Täytekakkua varten tarvitsee 2 kääretorttupohjaa.

Tässä ohje yhdelle kääretorttupohjalle:

4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
(2 rkl kaakaojauhetta)

200 astetta uunin keskitasolla, 6-8 min


Vatkaa munat ja sokerit kovaksi vaahdoksi. Vatkaa huolellisesti. Tiedät vaahdon olevan valmista, kun nostat vatkaimen ylös ja valuneesta taikinasta jää hetkeksi kuvio taikinan pintaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi taikinaan samalla huolellisesti sekoittaen. Levitä taikina uuninpellille ja paista. Tarkkaile, ettei pohja pala. Kumoa pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja irrota leivinpaperi heti.


Yleensä kakkua varten teen tämän annoksen heti kaksinkertaiseksi. Toinen pohja ei ole näyttänyt kärsivän pienestä odottelusta.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Pizzaperjantai


Perjantaina tehtiin miehen kanssa yhteistuumin pizzaa. Kyllä itse tehty pizza vie voiton! Nam!

Pizzapohja:
2dl vettä
25g hiivaa
½tl suolaa
3rkl öljyä
vehnäjauhoja ja sämpyläjauhoja puolet ja puolet

Hiiva liuotetaan kädenlämpöiseen veteen. Lisätään suola, öljy ja vähitellen jauhot. Alusta taikina kiinteäksi, pehmeäksi palloksi ja anna kohota lämpimässä paikassa. Taputtele taikina pellille, levitä päälle täytteet ja paista 225-250 asteessa n. 15 minuuttia. (riippuen täytteen paksuudesta).

Meillä on tapana levittää pohjan päälle tomaattisosetta ja siivuttaa siihen päälle juustoa. Tämän jälkeen tulee täytteet, mm. kinkkusuikaleita, kebabia, ananasta, punasipulia, jalapenoa, tomaattia jne. Päälle vielä juustoraastetta ja valmis setti uuniin.

perjantai 4. toukokuuta 2012

1/SLY19 ! :)

Postipoika oli tänään jättänyt postilaatikkoomme ilmoituksen, että paketti on saapunut postiin. No minähän tottakai ryntäsin samantien postiin! Malttamattona piti kurkata paketin sisään jo autossa, mutta maltoin sen jälkeen käydä kuntosalilla ennen kuin tulin kotiin tarkastelemaan lähempää paketin sisältöä. Ja kylläpäs oli ihana yllätys paketissa! Aivan ihana! Suurkiitos salaiselle ystävälleni, olen todella mielissäni paketista! :)

Ja paketistahan siis paljastui minimuffinssipelti, minimuffinssivuokia sekä pursotuspusseja. Niin ja muutama hyvältä kuulostava resepti, joita täytyy kokeilla lähiaikoina! Alla vielä kuvassa ihanat Wiltonin minimuffinssivuoat! 




 Mutta eihän ne yllätykset tähän loppuneet! Lisäksi paketista paljastui suloinen lahjapussukka....


Ja suloisesta lahjapussukasta oikea jättiylläri! SLY:ni oli lähettänyt minulle etukäteissynttärilahjan! Kaunis kiitos! :) Synttäreitä vietetään vasta kuun lopussa, mutta ehkäpä nämä suloiset servetit pääsevät silloin koristamaan kahvipöytää. :)  Tosin mies tokaisi ne nähdessään: "Kylläpäs on värikkäät servetit, haiseeko ne?!?!" Hih, ei ainakaan nämä servetit haise mutta melkein voisi kuvitella kukkasten tuoksun ympärille kun näitä katselee... :) Ja ihanaa fazerinaa, jonka taidan säästää seuraavaan herkutteluhetkeen!

Tänään loppuilta kuluukin telkkarin ääressä, ja pizzataikina on keittiössä kohoamassa, eli luvassa penkkiurheilua ja pizzaa. :) Mukavaa viikonloppua ja jännittäviä jääkiekkohetkiä!

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Blogin herättelyä eloon

Lähdin ensimmäistä kertaa mukaan SLY:hyn, eli rinkiin, jossa lähetetään salaiselle leivontaystävälle kivoja paketteja n. kuukauden välein. Yksi rinki kestää kolme kuukautta, joten seuraavat kolme kuukautta tässäkin blogissa pitäisi olla enemmän säpinää. ;) Jännittävää! Omalle salaiselle ystävälleni olen jo aloittanut ensimmäisen paketin kokoamisen. Toukokuun teemana on kaunis suupala, joten eiköhän tässä monenlaista kivaa saa pakettiin sisällytettyä. :)

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Perunavelli

Perunavelli

Minun kotonani perunavelli on tehty perinteisesti aina ylijääneestä, edellispäiväisestä perunamuussista. Kattilaan edellispäiväistä perunamuussia, sopiva loraus täysmaitoa ja sitten annetaan lämmetä kaikessa rauhassa. Perunavellin tulee olla vellimäistä, eli ei liian paksua eikä liian vetelääkään. Aluksi kannattaa maitoa lisätä kattilaan varovasti, jotta löytää sopivan notkeuden.  Kun perunavelli alkaa kuplia, siiretään kattila pois levyltä, lisätään suolaa ja kunnon nokare voita.Tämä oli minun herkkuani lapsuudessa ja on toki vieläkin!

Pullaa, pullaa, enemmän pullaa!

Mieheni rakastaa pullia kahvin kanssa, joten teen yleensä isoja pullataikinoita ja pistän suuren osan niistä pakkaseen. Tässä viimeisin pullakuva. Ihan perinteisiä pikkupullia raesokerilla, voisilmäpullia sekä omia suosikkejani kristallipullia. Kristallipullat tehdään samalla pullataikinan ohjeella, mutta niistä muotoillaan pieniä pötköjä, jotka solmitaan. Kristallipullia ei voidella munalla ennen uuniin laittamista, vaan paistamisen jälkeen ne voidellaan voilla ja kieritellään sokerissa. Ihanan epäterveellisen hyvää! ;)